HeWCJW-25 Eräkosken DS Nezuko

Hertta muutti meille syksyllä -24 Eräkosken kennelistä täyttämään venäjänajokoiran paikkaa, koska jouduimme luopumaan edellisestä muutama vuosi sitten.

Venäjänajokoiran historia on pitkä ja monivaiheinen, ulottuen aina keskiajalle saakka. Ensimmäiset maininnat venäläisistä ajokoirista, erityisesti "vysel"-koirista, löytyvät Novgorodin tuohikirjoista 1400-luvulta. Sana vysel juontuu sanasta vyt, joka tarkoittaa ulvomista – viitaten koirien haukkuviin ja ulvoviin metsästystapoihin.

Ensimmäiset venäläiset ajokoirat tuotiin Suomeen jo 1800-luvulla, mutta varsinainen kasvatus alkoi vasta 1960-luvulla. Suomen kanta on syntynyt pienestä koiramäärästä, ja siksi geenipoolin laajentaminen on ollut tärkeä osa jalostustyötä. Hertan isä on tuotu Suomeen.

Maailman Voittajassa -25