Riistakairan Cara eli Cara, Karamelli tai vaan Karkki, on venäjänajokoira. Neitokainen liittyi laumaamme Kemistä Riistakairan kennelistä.http://www.freewebs.com/riistakairankennel/

Isäntä oli jo kauemmin halunnut isompaa ajavaa koiraa beaglejen lisäksi eikä ollenkaan olisi haitaksi vaikka koira ajaisi myös ilvestä. Emäntä saatiin käännytettyä ajatukselle ja etsintä alkoi. Pähkäilyn jälkeen roduksi valikoitui venäjänajokoira ja sopiva pentue löytyikin keväällä -13. Soitto Kemiin ja jäimme odottamaan saadaanko pentu tänä keväänä vai jäädäänkö vielä odottamaan. Tilanne ratkesi huhtikuussa, kun Riistakairan Aada (FIN MVA&KVA, S MVA) pyöräytti maailmaan kuusi narttua ja kolme urosta, ja yksi nartuista olisi meidän. Caran isän Mehtä-Väiskin Santerin tapasimme jo keväällä Kajaanin näyttelyssä ja tykkäsimme kovasti. Pentue on uroksen ensimmäinen.

Cara on kasvanut kesän aikana huimasti. Näyttelytreenejä olemme tehneet pikkuhiljaa ja hyvin on kakru edistynyt alla muutamia kuvia yleisistä treeneistä Lapinlahdelta. Ensimmäinen jänisajo kuultiin 13.7. Caran ollessa vajaata 4kk! 10 minuuttia pupu sai kyytiä. Olemme erittäin tyytyväisiä. Syksyn mittaan lisää.

Cara aloitti viralliset näyttelyt Kajaanista 30.3.-14. Tuomarina oli Jari Fors ja tulos ensikertalaiselle varsin mukava: JUN ERI/1, SA, PN1, SERT ja VSP. Caran isä Mehtä-Väiskin Santeri oli ROP.

Näyttelyt jatkuivat kesän aikana ja kehässä ehdittiin pyörähtämään useamman kerran. Yksi serti ja pari vara-sertiä tuli lisää. Maailman Voittajan jälkeen jäimme näyttelytauolle Karkin kanssa ja keskityimme tulevaan kauteen.

Metsässä Cara on osoittanut topakoita otteita. Kaatoja syksyn -14 aikana on marraskuuhun tullessa saatu kaksi ja ajoja sitäkin enemmän. Ylösotot ovat olleet nopeita ja ajo kuuluvaa. Vauhtia tuppaa vielä olemaan liikaa. =)

Kevät -15 aloitettiin SAJ:n päänäyttelystä Kuopiosta, tulos ERI/NUK1. Kesällä viimeinen SERTi tuli Lapinlahdelta ja Karkki oli myös ROP. Tuusulaan suunnattiin heinäkuussa ja sielläkin Cara oli ROP.

Syksyllä -15 ajot ovat sujuneet vaihtelevasti, mutta saalistakin on saatu ja uusi eläinkin on ajoon tullut mukaan. Todistettavasti Cara ajoi kettua syyskuun lopussa Rautavaaralla. Katsotaan kuinka kausi etenee, että saadaanko likka koekuntoon.


Tämä on Caran oma sivu ja täällä kerromme sen kuulumisia sanoin, kuvin ja videoin, tervetuloa!

Juoksen sen minkä käpälistä pääsen!

Sivuprofiili

Cara 7kk

Cara 7kk Voittaja näyttelyissä joulukuussa -13

Cara 7,5vk.

Cara 1-v.

Jänis saatiin eräksi. =)

Cara 8vk.

Cara 10vk tutustumassa metsästysmaihin.

sivuprofiili

Cara 3,5kk.

Cara 3,5kk.

Cara 3,5kk.

Caran isä Mehtä-Väiskin Santeri.

Caran isä Mehtä-Väiskin Santeri.

Cara 7kk Voittaja näyttelyissä joulukuussa -13

Reipasta ravia.

Osallistuimme Caran kanssa Koira 2013 tapahtumaan ja sen yhteydessä järjestettyihin Helsinki Winnr, Nordic Winner ja Voittaja -13 näyttelyihin. Jokaisena päivänä arvostelut olivat hyvät ja Cara sai kunniapalkinnon ja oli ROP-pentu. Kotiin palattiin mukanamme iso kasa palkintoja.

ROP ja VSP, isä ja tytär.

ROP-kehässä.

Maailman Voittajassa elokuussa -14

Maailman Voittajassa posetus emännän kanssa.

Karkki ja syyskuussa -15 saatu jänis.

Rusakkojahdissa emännän kanssa tammikuussa 2015

Cara 7,5 vk.